Kiirettä pittää?

Lauantainen koulutuspäivä Finlaysonin alueella ja lounasajan ongelma; kaikki paikat aukeavat vasta kahdeltatoista ja lounastauko päättyy kaksikymmentä yli. Onneksi yksi on auki jo yhdestätoista lähtien.

Kuuden hengen seuruueemme kaartaa sisällä ja päädymme kiertämään pöydästä toiseen parin muun asiakkaan kanssa. Kaikissa on varattu-lappu. Letka suuntaa alatasanteellle, jossa henkilökunta kertoo, että siellä EI SAA syödä ja että ylätasanteen pöytien varattu-lapuissa on kyllä kellonajat joista selviää moneltako pöytä pitää olla varaajan käytössä.

Löydämme pöydän, jossa varaus alkaa klo 16:45. Kuitenkin pöytä on laputettu jo puolilta päivin ja antaa vaikutelman, että vapaata ei ole. Osassa pöydistä näyttää olevan kaksi lappua. Tarjoilijan ystävällisyys ja suosittelut ilahduttavat seuruettamme. Kun ruoka saapuu, pyydämme laskut samantien aikataulupaineen vuoksi. 

Syömme ja maksamme samalla, jokainen vuorollaan. Kauimmaisena istunut maksaa viimeisenä ja ojentaa kuittinsa kortin mukana; siitähän näkee kätevästi summan joka kortilta tulee laskuttaa. Tarjoilija heittää kuitin takaisin ja se tippuu vierustoverin lautaselle. Samalla tarjoilijan villatakki viistää ensimmäisenä istuvan kanafilelettä, josta huomautetaan. Tarjoilija pahoittelee, kysyy halutaanko viistetty kanafile uusia ja unohtaa kuitenkin laskutettavan summan, jolloin lennätetty kuitti palautetaan hänelle uudestaan.

Ruoka oli hyvää, samoin juoma, mutta päälimmäiseksi muistoksi jäi lentävä kuitti.